Kaavoituksen ja ompelun alla on ollut hyvin pieniä vaatteita. Voin sanoa, että samassa ajassa ompelisi vaikka kaksi isompaa.. Mutta kun ovat niin suloisia näiden vaatteiden kantajat ja niin innoissaan vaatteiden kantajien omistaja, niin pakkohan se on tumpelommankin yrittää.

mekkopanoramagb8.jpg

Eli Petite Blythejä kotiutui meille tytön synttärilahjaksi mumman avustuksella. Korkeutta petiteillä on huimat 11 senttiä, josta pää vie ison osan. Kamera on ollut lapsella ahkerassa käytössä ja aikaansaannoksiaan löytyy omasta blogistaan sitä mukaa, kun neiti uusien aarteidensa ihailulta ja kuvaamiselta koneen ääreen ehtii.

Vähän isompiakin juttuja ompelin, että näin kuitenkin vielä osaavani ommella, vaikka noiden pienten vaatteiden kanssa homma vähän takkuilikin.

pehmotpienikc2.jpg

 

Nämä kammotuksekset on ommeltu vanutetuista villapaidoista vapaalla kädellä ilman kaavaa. Tuo pienempi korvaton on niin kamala, että on melkein suloinen. Tukeva villa tekee näistä mukavan elävän ja todellisen tuntuisia.